torstai 6. elokuuta 2015

Ei oo helppoo olla näin, mut mie yritän parhaani.
Yritän osata avata suuni ja pyytää tarpeeseen,
myöntää,
mut ei se vaan helposti tuu.
Silleen luonnostaan.
Se on suorastaan epäluonnollista.

Välillä tekee tosi pahaa, kun ei pysty purkamaan mihinkään.
Ymmärretään se,
kaikki aikanaan.
Vanhetessa opitaan hitaammin uusia temppuja,
kuten vaikka luottamista.
Ja ääneen myöntämistä.

Joskus on vaan niin täynnä ettei saa mitään ulos.
Silleen vaikka on ääriään myöten, ei silti saa läikytettyä yhtään yli.
Tempperamentti panee vastaan.
Ja sitten se pelko,
et jaksaako toinen sitten katella sitä loppuun asti,
miten ruma ihminen sisältä voi välillä olla?